Ennen kuin tarina tuli todeksi, ehti monta pulleaa joulukinkkua saada herkullisen sinappihuntunsa ja monen monta mantelia sujahtaa maittavan joulupuuron sekaan. Eräänä joulukuisena pakkasiltana tunsin ilmassa pientä jouluntaikaa. Samana iltana kuopuksemme sattui viettämään ratkiriemukasta pikkujouluiltaa, ja juuri tuona yönä sai alkunsa tämä joulun tarina.
Jo vuosia sitten kotiimme muutti harmaa hiippalakkitonttu, jolla oli tuuhea valkoinen parta ja valkoinen nuttu. Kovin oli yksinäinen tämä harmaa ja vanha hiippalakkitonttu. Joulukuisena pikkujouluiltana jouluntaika puuttui peliin. Aamun valjetessa harmaan hiippalakkitontun vierellä pullisteli pullea ja punalakkinen harmaapartainen tonttu-ukko. Siinä mutisivat tontut paksuihin partoihinsa keittiön patinoituneella satavuotiaalla pöydän kannella.
Jos kuuntelee oikein tarkkaan juuri oikealla hetkellä, saattaa kuulla pariskunnan vuolaasti keskustelevan keskenään. Kovin tuntuvat olevan huolissaan. Harmaa hiippalakki kuiskaa värisevällä äänellä punalakin korvaan: "Tässä talossa et voi koskaan tietää mihin joulun jälkeen päädyt. Varjele sentään, kun me joulukomistukset joudumme emännän inventaariolistalle. Et arvaa kuinka nutun helmat tärisevät, kun emäntä saa siivouspenspiraation ja tyhjentää meidän makuusopen piirongin laatikostosta. Siinä on jo moni toveri saanut häädön ja löytänyt sen viimeisen leposijan pihan perällä olevasta vihreästä säiliöstä. Ei näytä kovin mukavalta paikalta. Rauha heidän sielulleen. Punainen posliinipukki, jonka takapuolta vasten vietin poski litistyneenä koko viime vuoden, lensi kolisten siihen pahanhajuiseen vihreään pönttöön loppiaisen aikaan. Perheen kuopus vielä säesti emännän rinnalla, että roskiin vaan kaikki, roskiin vaan! Puistattaa vieläkin muistella sitä loppiaista ja kuopuksen päättäväistä äänensävyä. Ei mitään armoa. Emäntä taitaa kuitenkin vähän tykätä minusta. Yhtenä aamuna se silitteli valkoista partaani, isännältä salaa. Asetteli minut kauniisti paraatipaikalle keittiön pöydälle hyasintin viereen. Myönteistä tässä kaikessa on tietenkin se, että meille kahdelle on nyt ruhtinaallisesti tilaa piirongin laatikossa, eikä tarvitse enää haistella posliinipukin pieruja. Tiedä vaikka meille tulisi perheenlisäystä." Tässä kohdin olin näkeväni kuinka harmaa hiippalakkitonttu iski viehkeästi silmää punalakille.
Punalakki mutisee tuuheaan partaansa: " Kyllä minä osaan komiaa olla. Emäntä ihastui minuun ensisilmäyksellä. Aika varmoilla vesillä olemme. Tottahan emäntä heti näki, kuka tässä talossa isäntä on. Tänne taloon minä tulin jäädäkseni. Oli se melkoinen koettelemus, kun minut tänne aamuyöstä raahattiin. Kuopuksen villakangastakin taskussa yritin pysytellä menossa mukana. Oli aikamoista höykytystä. Sitä se on, tämä pikkujouluaika. Minä olen kuulemma joku pikkujoululahja. Noh, mikäs meidän on tässä olla, komia pari, satavuotiaalla pöydänkannella hyasintin vieressä. Hyvää joulua sinulle harmaa hiippalakkini."
