maanantai 28. syyskuuta 2009

On taas aika ihanien lyhtyjen




Villiviini sai tänä syksynä kauniin hehkuvan punaisen värin.

Goodbye sommarblommor


Tunnelmia saunalta

Pienet yksityiskohdat tuovat huoneeseen eloa


Yksityikohtia eteisestä

 





Yksityiskohtia pihasaunasta

 Pihasaunan rakensimme 2002. Ensi kesänä olisi tarkoitus maalata sauna punaiseksi. Ehkä ei peittävällä maalilla, mutta  sävyttäen. Olemme saunahulluja koko perhe. Kesällä pihasauna lämpiää joka ilta. Talvella aina lauantaisin. Ja mikään ei voita joulutunnelmaa pihasunassa. Vanhasta kasvihuoneen vesisäiliöstä olemme tehneet uima-altaan. Vesi on KYLMÄÄ! Talvella pulahdamme avantoon jäähdyttelemään löylyjen välillä. Mahtava tunne.



sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Lumihiutaleet jaksavat kukkia

Uskomatonta kuinka pitkään kukat kukkivat tänä syksynä. Tämä kuva on otettu pari viikkoa sitten. Eilen lopulta kyllästyin amppeleihin ja vaihdoin lyhdyt tilalle. Ei tarvitse enää kastella. Ajatelkaapa jos Suomessa olisi ainainen kesä. Luulenpa että moni puutarhaintoilija ei jaksaisi olla enää innostunut. On kiva kun tulee taas syksy ja saa taukoa pihatöistä. Saa sytytellä IHANIA lyhtyjä ja NAUTTIA.

Yksityiskohtia puutarhasta



Ajan patinoima sillta vie metsäretkille

Kissanpäivät

Kissakin nautti lämpöisistä loppusyksyn päivistä.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Ihanaa on perjantai-ilta ja pitkä vapaa edessä, ruhtinaalliset kolme päivää. Arvatkaapa mitä aion tehdä?? Niin tietysti sisustella vimmatusti, yrittää ottaa hyviä valokuvia ja tehdä blogiani. On tää niin ihkuu. Ihanaa viikonloppua kaikille!