torstai 19. syyskuuta 2013

Merellisiä elämää suurempia pohdintoja










Istun auringon lämmittämällä aaltojen sileäksi hiomalla rantakivellä ja tuijotan merenlahdelle. Kastan varpaani varoen viileään veteen. Ikävän märkää ja kylmää. Tunnen itseni äärettömän pieneksi palaseksi tämän ikiaikaisen maiseman keskellä. Vanhojen harmaiksi patinoituneiden venevajojen tyhjissä nurkissa ujeltavat samat vuosisataiset tuulet. Rantakiviä ja kallioita huuhtovat loputtomaan liikkeeseen väsymättömät aallot. Vuosituhannesta toiseen sama väsymätön rytmi jatkuu lakkaamatta koskaan.
 Huokaan syvään ja nousen hiljaa ylös. Suolaisen meren tuoksu hiuksiini syöpyneenä astelen paljain varpain polkua pitkin pois. Neulanen pistää jalkaan. Kenkiä en laita, en lainkaan. Onhan kesän viimeinen hetki paljaiden varpaiden. Talven varalle ammenan voimaa kaikesta tästä. Vielä kerran käännyn taakseni katsomaan. Lupaan, kunhan talvi taakse jää,  tänne palaan suvea taas viettämään.