JOULUNTAIKAA, JOULUNAIKAA

Tämä joulutarina on niin totta kuin on Petteri Poron kirkkaan punaisena loistava kuono pakkasyössä kirkkaalla tähtitaivaalla tai jouluyön hämärässä savusaunassa lempeistä löylyistä nautiskeleva saunatonttu. Jouluntaikaa, hyvä lukija, tämä on jouluntaikaa ja joulunaikaa. 

Ennen kuin tarina tuli todeksi, ehti monta pulleaa joulukinkkua saada herkullisen sinappihuntunsa ja monen monta mantelia sujahtaa maittavan joulupuuron sekaan. Eräänä joulukuisena pakkasiltana tunsin ilmassa pientä jouluntaikaa. Samana  iltana kuopuksemme sattui viettämään ratkiriemukasta pikkujouluiltaa, ja juuri tuona yönä sai alkunsa tämä joulun tarina.

Jo vuosia sitten kotiimme muutti harmaa hiippalakkitonttu, jolla oli tuuhea valkoinen parta ja valkoinen nuttu. Kovin oli yksinäinen tämä harmaa ja vanha hiippalakkitonttu. Joulukuisena pikkujouluiltana jouluntaika puuttui peliin. Aamun valjetessa harmaan hiippalakkitontun vierellä pullisteli pullea ja punalakkinen harmaapartainen tonttu-ukko. Siinä mutisivat tontut paksuihin partoihinsa keittiön patinoituneella satavuotiaalla pöydän kannella. 

Jos kuuntelee oikein tarkkaan juuri oikealla hetkellä, saattaa kuulla pariskunnan vuolaasti keskustelevan keskenään. Kovin tuntuvat olevan huolissaan. Harmaa hiippalakki kuiskaa värisevällä äänellä punalakin korvaan: "Tässä talossa et voi koskaan tietää mihin joulun jälkeen päädyt. Varjele sentään, kun me joulukomistukset joudumme emännän inventaariolistalle. Et arvaa kuinka nutun helmat tärisevät, kun emäntä saa siivouspenspiraation ja tyhjentää meidän makuusopen piirongin laatikostosta. Siinä on jo moni toveri saanut häädön ja löytänyt sen viimeisen leposijan pihan perällä olevasta vihreästä säiliöstä. Ei näytä kovin mukavalta paikalta. Rauha heidän sielulleen. Punainen posliinipukki, jonka takapuolta vasten vietin poski litistyneenä koko viime vuoden, lensi kolisten siihen pahanhajuiseen vihreään pönttöön loppiaisen aikaan. Perheen kuopus vielä säesti emännän rinnalla, että roskiin vaan kaikki, roskiin vaan! Puistattaa vieläkin muistella sitä loppiaista ja kuopuksen päättäväistä äänensävyä. Ei mitään armoa. Emäntä taitaa kuitenkin vähän tykätä minusta. Yhtenä aamuna se silitteli valkoista partaani, isännältä salaa. Asetteli minut kauniisti paraatipaikalle keittiön pöydälle hyasintin viereen. Myönteistä tässä kaikessa on tietenkin se, että meille kahdelle on nyt ruhtinaallisesti tilaa piirongin laatikossa, eikä tarvitse enää haistella posliinipukin pieruja. Tiedä vaikka meille tulisi perheenlisäystä." Tässä kohdin olin näkeväni kuinka harmaa hiippalakkitonttu iski viehkeästi silmää punalakille. 

Punalakki mutisee tuuheaan partaansa: " Kyllä minä osaan komiaa olla. Emäntä ihastui minuun ensisilmäyksellä. Aika varmoilla vesillä olemme. Tottahan emäntä  heti näki, kuka tässä talossa isäntä on. Tänne taloon minä tulin jäädäkseni. Oli se melkoinen koettelemus, kun minut tänne aamuyöstä raahattiin. Kuopuksen villakangastakin taskussa yritin pysytellä menossa mukana. Oli aikamoista höykytystä. Sitä se on, tämä pikkujouluaika. Minä olen kuulemma joku pikkujoululahja. Noh, mikäs meidän on tässä olla, komia pari, satavuotiaalla pöydänkannella hyasintin vieressä. Hyvää joulua sinulle harmaa hiippalakkini."

Merellisiä elämää suurempia pohdintoja

Istun auringon lämmittämällä aaltojen sileäksi hiomalla rantakivellä ja tuijotan merenlahdelle. Kastan varpaani varoen viileään veteen. Ikävän märkää ja kylmää. Tunnen itseni äärettömän pieneksi palaseksi tämän ikiaikaisen maiseman keskellä. Vanhojen harmaiksi patinoituneiden venevajojen tyhjissä nurkissa ujeltavat samat vuosisataiset tuulet. Rantakiviä ja kallioita huuhtovat loputtomaan liikkeeseen väsymättömät aallot. Vuosituhannesta toiseen sama väsymätön rytmi jatkuu lakkaamatta koskaan.
 Huokaan syvään ja nousen hiljaa ylös. Suolaisen meren tuoksu hiuksiini syöpyneenä astelen paljain varpain polkua pitkin pois. Neulanen pistää jalkaan. Kenkiä en laita, en lainkaan. Onhan kesän viimeinen hetki paljaiden varpaiden. Talven varalle ammenan voimaa kaikesta tästä. Vielä kerran käännyn taakseni katsomaan. Lupaan, kunhan talvi taakse jää,  tänne palaan suvea taas viettämään.

Kitchen update

Tänään oli makoisa mansikkapäivä. Edes yksi laatikollinen mansikoita on pakko saada pakkaseen talven varalle. Ja kulhollinen pitää jättää heti syötäväksi, jotta saadaan suut makiaksi...

Tilataidetta sokerilla....Hi hi. Tätä hommaa ei talon miesväki  ymmärrä. Äitee taas leikkii kameran kanssa. 

Keittiömme vuosimallia  -72! Sitä SUURTA remppaa odotellessa (ja lottovoittoa...) teimme alkukesästä pientä pintaremonttia keittiössä. Ovet saivat uuden maalipinnan, varmaankin jo viidennen kerran. Tällä kertaa entinen sininen keittiö muuttui valkoiseksi. Seiniin valitsimme Boråsin Karlslundin mallistosta tapetin. Vanhemman pojan kommentti: " Aika vanhanaikaista tapettia." Sitäpä nimenomaan. Puutalon henkeen sopivaa. 

Muutamia uusia kuvia

Eteisemme laajennusosa valmistui jo viime jouluksi. Kovin ahkerasti ei siis ole tullut päivitettyä blogia. Vanha pikkuruinen tuulikaappi on enää muisto ja nyt meillä on vihdoin ja viimein tilava ja toimiva eteinen. Kelpaa tänne nyt levitellä skeittareita ja tennareita. Eilen illalla lattialla lojui melkoinen määrä sekä omien että vierailevien teinien popoja ja isosta lattiatilasta huolimatta kaikki sikinsokin oven suussa.

 Tämä pöytä on VANHA! Ikää pöydällä on tietääksemme 150 - 200 vuotta.  Monenmoista aikakautta on vanhus nähnyt ja monta tarinaa kuullut. Pesimme pöydän perusteellisesti kidesoodalla ja öljysimme pinnan anttiikitammen värisellä puuöljyllä. Entiset pyökin väriset tuolit eivät tietenkään sovi yhteen vanhan patinoituneen pöydän kanssa. Tuolit saivat niskaansa vaaleat huput.

Näkymä eteishallista olohuoneeseen. Pienen tarjoilupöydän paikalla oli ruma kaapinrotisko, joka sai häädön. Seinä tapetoitiin Boråsin Vintage tapetti mallistosta lötytneellä kukkatapetilla.

Kuvakirja omista kuvista

Kuvakirja omasta blogista on mukava muisto. 

Kirjan kansien välissä kuvat säilyvät pitkään, jopa tuleville sukupolville. Tietokoneella lojuvat kuvatiedostot eivät säily. Jonain päivänä tapahtuu se väistämätön. Puff.....ja

 kuvat  häviävät pienikisi atomeiksi ja  tallentamasi  muistot ja tärkeät aikakautesi dokumentit leijalevat ääerttömässä bittiavaruudessa sikin sokin biljoonien muiden muistojen seassa. Tulevaisuudessa ei mennäkään  kirjastoon tai arkistoon etsimään vanhoja valokuvia mikrofilmeiltä, vaan joku neropatti kalastelee avaruuteen karanneita bittejä ja myy haaviinsa saamansa muistot kovaan hintaan kansalaisille.

Elämää Vanhalla Metsätiellä kuvakirjan olen tehnyt jo ajat sitten. Nyt olisi tarkoitus alkaa väsätä kuvakirjaa miehelleni syntymäpäivälahjaksi. Kerään valokuvia hänen eri elämänvaiheista aina lapsuudesta saakka, skannaan kuvat koneelle ja teen kuvakirjan. Helppoa eikä maksa paljon ja takuuvarmasti lahjan saaja ilahtuu omasta elämästä kertovasta kirjasta. Kuvakirjan voi edullisesti tilata täältä PhotoBox.

Tapetointia Sunnuntain ratoksi

Meidän porstuaprojekti on edennyt tapetointi vaiheeseen. Siinä rumbassa kuluikin mukavasti eilinen pyhäpäivä. Eteinen on muuten kauttaaltaan tapetoitu kukonaskelkuvioisella lasikuitutapetilla ja maalattu maitokahvin väriseksi, mutta yksi seinä tapetoitiin tällä tehostetapetilla. I love it.  Se on niin mua.Käyn vähä- väliä tuijottelemassa eteisen seinää ja fiilistelemässä. Mielikuvitus alkaa laukata kun tapetin vanhoja tekstejä lueskelee. Tapetoinnista yli jääneille hukkapaloille keksin mainion käyttökohteen. Ne sopivat hienosti lahjapakettien käärepaperikisi. Tällaiseen kuosiin on kiva kääräistä esim. kirja lahjaksi. Jos joku haluaa muutaman palan, niin lahjoitan mielelläni.

 Tämän tekstijulisteen ostin jo paljon ennenkuin eteisremppaa oli edes aloitettu. Tiesin jo silloin, että uuden eteisen seinälle tämän joskus ripustan. Mutta en löydä sopivaa kehystä tähän. Mikä sopisi, ehdotuksia???
Seuraavaksi alan etsiä eteisen kattoon sopivaa valaisinta. Riippuvalaisin vai plafondi? Ehkä eteisessä plafondi on hyvä vaihtoehto. Valaisimessa saisi olla tapetin henkeen sopivaa menneen ajan tuulahdusta. Sopiva malli löytyy varmasti täältä  Plafondi - Laatuvalaisin.fi
.

Lintubongausta

Tänä aamuna tapahtui se odotettu ja pelätty hetki. Toverini talitintti koputti keittiön akkunaan. Kaverikseen oli kutsunut pienen sinitiaisen syksyn ensivierailulle Vanhalle Metsätielle. - Missä ovat auringonkukansiemenet? Eihän täällä ole koko lintulautaa. Pähkinöistä nyt puhumattakaan....Sorry my littele friends. Lintulaudan kotipensas, iso ja kirvainen lumipallo, sai alkusyksystä häädön. Silloin  päätin, että meillä ei tänä talvena harrasteta lintujen talvituokintaa, niin hieno asia kun se onkin. Viime talvena aina niin mukava puuha, lintujen ruokkiminen, muuttui pakkopullaksi. Tuli kuppi täyteen. Jääköön siis talitintin kuppi tänä talvena täyttämättä. Olin henkisesti sparranut tätä aamua varten. En ratkea, puhkea vuolaisiin kyyneliin ja syöksy markettiin siemensäkkien juurelle itkemään. Jääköön pähkinät, talipallot, pötkylät ja patukat. Kalliitakin ovat ryökäleet.
-Lentäkää naapurin ruokintapaikalle. Siellä näkyy jo olevan siemenet paikallaan. Pystytänkö linnuille kyltin, nuoli naapurin lintulaudalle. Entäs kun ne ihanat punatulkut saapuvat tai pulleat peltopyyt lyllertävät jonossa paikalle. Kestääkö kantti vai komeileeko blogissani joku aamu kuva meidän akkunan alta, missä jököttää paksu heinäseiväs lintulautoineen ja talipalloineen....