maanantai 19. heinäkuuta 2010

Mitä on tapahtunut puutarhassa kesäloman aikana?

Pihasaunamme sai uuden värin pintaansa. Maalaminen on mukavaa kesäloman puuhaa ja mikä parasta, työn tulos näkyy välittömästi. Uusi väri raikasti koko pihan ilmeen. Saunan terassin edustalle olemme väsänneet uuden istutusalueen. Ensi kesänä kasvit vasta näyttävät joltakin,  kunhan leviävät ja vahvistuvat. Penkistä löytyy
jaloangervoa; punaista ja valkoista, jättipoimunlehteä, päivänliljaa neidontartarta, ruusua, viiruhelpeä, pari tuijaa ja valmiina alueella oli jo kriikuna Köynnöstuet uusittiin ja niissä kasvaa humalaa sekä villiviiniä.

Nämä hiekkapolut ja kiviläjät olivat yhden helteisen kesäpäivän projekti. Kivien kantaminen ja hiekan
seulominen ja kärrääminen ovat kovaa työtä ja kaloreita kului aivan varmasti parituhatta päivän aikana. Aivan valmista ei ole vielä. Pitäisi löytää sopivat kasvit penkkeihin, mutta en vielä ole päättänyt mitä kasveja hankkisin.

 
Kesäkukat ovat kasvaneet helteiden myötä valtaviksi. Kastelukannun kanssa on kyllä saanut seurustella ahkerasti. Isot amppelit juovat vettä litrakaupalla kuumana päivänä. Ihana kukinta palkitsee ahkeran hoitajan.
Muutaman päivän kuluttua saamme maistaa omia maukkaita tomaatteja. Ensimmäiset tomaatit alkavat kypsyä. Nam. Tänä kesänä istutin  tomaatit ruukkuihin penkkien sijaan. Ruukkujen alustaksi levitin punaista katetta ja sekaan muutama kivilaatta. Helppohoitoinen ja siisti. Rautaisen pitsituolin kaveriksi haluaisin vielä pyöreän rautaisen pöydän, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt.
Suihkulähteen solinaa on mukava kuunnella ja katsella helteisenä päivänä. Veden lorinalla on rentouttava vaikutus. Rennot kesälomapäivät ovat nyt ohitse ja työmaa kutsuu jälleen huomenna. Onneksi kesä kuitenkin jatkuu ja saamme nauttia vielä pitkään ihanista päivistä puutarhassa.

Rentoa kesän jatkoa.
Elisabet

5 kommenttia:

  1. Så vacker trädgård du har!! Jag vill också ha så stora växter...
    Så du har också plockat stenar? Samma här :) Svettigt har det varit!

    Vi ses på jobbet i morgon!

    VastaaPoista
  2. Voi nyt hyvänen aika, tuohan on kuin maanpäällinen taivas! Upeaa kukkaloistoa ja niin kaunista. Olen myyty! :)

    VastaaPoista
  3. Siis IHANA, niin pihasauna kuin pihapiiri, kerrassaan kaunista!!!

    Nautinnollisia heinäkuun ja elokuun hetkiä siellä pikkuparatiisissanne!:)

    VastaaPoista
  4. Oj WOW, jag också vill ha en såndär trädgård, det blev jättefint med domdär radade stenarna, men min FAVORIT....växthuset!Alltså!Vilket fint!
    Plattorna och barken på golvet, järnstolen, tomatplantorna och trät mellan fönstren var så gammalt&fint.Helt ljuvlig bild också, som ur en trädgårdsbok,proffsigt!
    Vi ses!
    Veronica

    VastaaPoista
  5. Kyllä sinulla on kaunis piha. Kukat niin runsaita ja hyvinvoivia. Ihanaa.

    Hyvää viikonloppua sinulle!!

    VastaaPoista